Apple rummuttaa omaa “Apple Intelligence” -tekoälyänsä käytännössä jokaisessa julkistustilaisuudessa erilaisilla myyvillä sloganeilla.

Joko olen hieman yksinkertainen, tai sitten mainonta ei ole oikein osunut kohdalleen. En nimittäin meinaa saada millään kiinni siitä, mitä tällä Applen AI:lla on tarkoitus tehdä.

Tietysti suurin kompastuskivi on siinä, ettei Applen tekoäly vielä tue suomen kieltä. Joten käyttökokemukset jäävät laihoiksi, ellei sitten vaihda asetuksia tuettuihin kieliin.

Ja niinhän minä tein. Vaihdoin asetukset englanninkielisiksi ja tekoäly testiin!

ChatGPT sitä vastoin on toiminut hyvänä juttukumppanina erilaisia asioita tutkiessa, joten sen kyvykkyyksistä on kokemuksia.

Tekoälyjä ja niiden valmistajia on moneen lähtöön. Vertaan kuitenkin tässä jutussa nimenomaan Applen tuotetta OpenAI:n ChatGPT-kokemukseen.

Muunlaisia tekoälysovellutuksia löytyy vaikkapa videoiden tekoon yksittäisestä valokuvasta.

Apple Intelligence käyttöönotto

Apple Intelligencen, tai AI:n kuten Apple asiaa nokkelasti mainostaa, pitäisi auttaa erilaisissa askareissa. Sirin kehutaan olevan nyt kokonaan uudella tasolla.

Applen tekoäly ei ole varsinaisesti yksittäinen ohjelma tai suoraan edes Sirin laajennus, vaan toiminto tulee osaksi ohjelmien käyttöliittymiä.

Lisäksi Apple on esitellyt tekoälyä tukevan ohjelman nimeltä Image Playgrounds, jonka tarkoituksena on luoda uusia kuvia kehotteiden (promptien) perusteella.

Puhun englantia päivittäin päivätyöni puolesta, joten englannin puhuminen ei sinänsä ole ongelma. Silti Sirille englanniksi puhuminen tuntuu alkuun oudolta, kun on tottunut tarinoimaan sen (hänen?) kanssa suomeksi. Ja nyt se ei enää onnistukaan.

Pienen alkutotuttelun jälkeen homma lähti rullaamaan ihan hyvin.

Tarvittavien asetusten vaihtaminen Apple Intelligenceä varten oli kirjaimellisesti kaksiosainen: Sirin kieli englanti ja puhelimen käyttöliittymän pitää olla englanti (tai joku muu tuetuista kielistä kumpaankin).

Näkyvin uudistus AI:n tai Apple Intelligencen toiminnasta on uusi hehkuva animaatio, mikä näkyy milloin missäkin yhteydessä. Sovelluksia käytettäessä, mutta myös Carplaytä käytettäessä, ruutu hehkui AI:n toimiessa.

Apple mainostaa ja korostaa yksityisyyttä oman tekoälynsä kanssa. Prosessointi tapahtuu pääasiassa laitteessa, ja lisäksi käyttäjällä on mahdollista kytkeä ChatGPT-tili avuksi. Joko ilmainen tai maksettu.

Kytkin itse ChatGPT Plus -tilauksen Apple Intelligencen kaveriksi.

Apple Intelligence käyttökokemukset

Apple Intelligence on mielestäni yhtä hämmentävä käyttää kuin se ensivaikutelma, minkä kaikesta mainonnasta saa.

💡Apple Intelligence sai minulta toisen mahdollisuuden. Muista katsoa myös tuoreempi kirjoitus tästä aiheesta, missä kerron kattavasti tekoälytoiminnon käyttökokemukset uusimpien päivitysten myötä.

Ensinnäkin sähköpostiohjelmaan, ja moneen muuhunkin, missä tekstiä käytetään pääasiassa, on tullut mahdollista pyytää kehotteilla tekstiä. Tai vaihtoehtoisesti voit kirjoittaa itse ja pyytää Intelligenceä säätämään tekstin esimerkiksi enemmän ammattimaiseen sävyyn.

Sähköpostissa on nyt myös viestien lajittelu erilaisiin kategorioihin, mitkä on luotu sen perusteella, mitä AI kuvittelee postilaatikkosi sisällön olevan. Esimerkiksi erilaiset kuitit ovat nyt oman kategoriansa alla, niin ikään mainokset menevät oman kategoriansa alle.

Ennen kuin AI oli mikään juttu, muistelisin nähneeni vastaavat kategoriat jo esimerkiksi Gmailissa.

Kuvaruutukaappaus Applen Mail sovelluksesta. Apple Intelligencen myötä sovelluksessa näkyy nyt kategoriat saapuneille posteille.
Mail ohjelma höystettynä kategoriloilla

Valokuvat eli Photos-ohjelma indeksoi kuviani hetken aikaa, ennen kuin se suostui minulle mitään uuden tekoälyn voimin etsimään.

Indeksoinnin valmistuttua kokeilin AI:ta suurella innolla. Kokeilin hakea kokeeksi hakusanalla “Prius” ja katsoa, mitä kirjastosta löytyy.

Haku palautti kuin palauttikin kuvan Priuksesta ja korosti kuvasta kohdan, millä perusteella valinta oli tehty. Valitettavasti valintaa ei tehty sen perusteella, että Apple Intelligence olisi osannut tulkita kuvan sisällöstä kyseessä olevan Prius.

Autoliikkeen keltainen viidennen sukupolven Toyota Prius.
Apple Intelligence tunnisti Priuksen hieman toisin perustein kuin toivoin.

Kuvassa oli autoliikkeen esittelyauto, jonka kylkiteippauksissa teksti luki. Eli kuvasta oli tunnistettu teksti oikein, mutta kuvan sisältöä ei sinänsä tunnistettu. Ainakaan kuten uudelta toiminnolta olisin odottanut.

Toisaalta Apple Intelligencen avulla voit hakea vaikka ihmisiä punaisissa paidoissa. Eli aivan turha toiminto ei kuitenkaan ole kyseessä.

Kuvissa pystyy myös nyt tekemään siivousta eli jos saat hienon valokuvan, missä on häiritseviä elementtejä, niin Apple Intelligencen avulla voit “maalata” korjattavat kohdat kuvista. Hieman samaan tapaan kuin esimerkiksi Adoben Photoshopin Healing Tool toimii, mutta tässä Applen versiossa on hienompi animaatio.

Pikaisella testillä toiminto tuntuu toimivan, ja varmasti Apple parantaa algoritmia ajan kanssa.

Next level Siri

Sirin mainostettiin olevan nyt aivan uudella tasolla. Joten odotukset ovat totta kai korkealla!

Muistan, kun taannoin pyysin Siriä soittamaan suosikkisoittolistaani. Siri vastasi: “Selvä, soitan anopille!”

Ja monia muitakin koomisia vastauksia Siri on vuosien varrella antanut. Välillä suljetaan autotallin ovia, enkä edes omista autotallia.

Tätä taustaa vasten intoa täynnä Siriä kokeilemaan!

iPhonen näytölle saattaakin tulla keskustelun aikana teksti “Working with ChatGPT”, kun vastausta haetaan GPT:n kautta.

Kuvaruutukaappauksessa teksti "Working with ChatGPT".
Siri kysyy kaverilta.

Lopputuloksena on iPhonen näytöllä ChatGPT:n tuottama teksti, jota Siri ei vaivaudu lukemaan ääneen.

Sirin antama vastaus tekstimuodossa iPhonen näytöllä.
Siri tyytyi näyttämään vastauksen iPhonen näytöllä.

En saanut tällä testillä next level wow -kokemusta aikaiseksi.

Ehkä olen vain liian vaativa. Siri on kuitenkin muuttunut selvästi parempaan suuntaan. Kenties sellaiseksi, mikä sen olisi pitänyt olla jo vuosia sitten.

Haarukoimme esimerkiksi sopivaa ruokaravintolaa minulle, ja lopulta sain karttaohjeet lähistön mäkkäriin.

Autossa Carplayn kautta Sirille jutellessa en myöskään huomannut käytännössä seuraavan tason edistymisiä. Aivan yhtä kankeita keskusteluita kuin aiemminkin. Usein vastauksena myös, ettei Siri voi sanoa vastauksia, vaan ne voidaan näyttää iPhonen ruudulta.

Milloin Apple Intelligence on saatavilla suomenkielellä?

Apple ei ole julkaissut aikataulua suomenkieliselle Apple Intelligencelle. Toistaiseksi tuetut kielet ovat seuraavat:

kiinaitalia
englantijapani
ranskakorea
saksaportugali
espanja

Vaikka Applella on suuri markkinaosuus suomenkielisissä laitteissa, se ei valitettavasti vielä riitä siihen, että yhtiö asettaisi tämän kehityksen etusijalle.

Suomeksi toimiva Apple Intelligence on todennäköisesti tulossa jossain vaiheessa, vaikka tarkkaa aikataulua ei vielä ole.

Tilaa ilmoitus Apple Intelligencen saatavuudesta suomenkielelle

Tilaa ilmoitus sähköpostiisi, kun Apple Intelligencen saatavuudesta suomenkielelle on olemassa edes huhun varjo.

Laita siis Omenavinkit asialle, ja ilmoitan sinulle asiasta välittömästi sähköpostiisi.

Kuvassa lukee: "Apple-aiheinen vinkki viikossa sähköpostiisi. Minä teen työn, jotta sinä saat hyödyn". Lisäksi kehoitepainike missä lukee "Katso lisää!".
Suomenkieliset Apple-vinkit helposti suoraan sähköpostiisi toimitettuna.

💡Lisätietoja Apple Intelligence ominaisuuksista Applen omilta sivuilta.

ChatGPT

ChatGPT ei esittelyjä kaipaa!

Kerron kuitenkin lyhyesti, miten sitä itse käytän.

ChatGPT:stä on tullut minulle keskustelukumppani. Esimerkiksi blogikirjoituksia varten ideoin hyviä runkoideoita tuleville kirjoituksille.

Kirjoitan sisältöä, kysyn ChatGPT:ltä kommentteja teksteihini. Useimmiten ehdotukset ovat sellaisia, joita en kuitenkaan toteuta, mutta toisinaan saan ihan käyttökelpoisia ajatuksia.

Lisäksi ChatGPT on hyvä etsimään suoranaisia kirjoitusvirheitä. Kerrankin jätin yhteen juttuun tarkoituksella merkinnän “xx” itseäni varten, että palaan asiaan myöhemmin. No, unohdin asian iloisesti ja ChatGPT muistutti tästä, että tuo kohta kannattaisi korjata.

Lisäksi ChatGPT on mainio tekemään kuvituskuvia blogikirjoituksiin. Tekoäly toimii tässä suhteessa hieman kuin virtuaalinen assistentti.

Jos lähetän ChatGPT:lle kuvan Priuksesta, se tunnistaa auton, vaikka sen kyljessä ei niin lukisikaan.

ChatGPT:n huonoja puolia on, että se keksii asioita, mitkä eivät pidä paikkaansa. Eli virtuaaliassistentin tarjoamiin ratkaisuihin tai teksteihin kannattaa suhtautua kriittisesti. Näin myös uusimman ChatGPT 5 -version kanssa.

Toisinaan ChatGPT ehdottaa sujuvoittamaan tekstiä, mitä en ole edes kirjoittanut. Ehdotetut kohdat ovat olleet ChatGPT:n itsensä luomia minun tuottaman sisällön perusteella.

Kokemusten perusteella

Apple Intelligenceltä oli lupa odottaa paljon. Käytännön kokemusten myötä Applella on edelleen paljon tehtävää kiriäkseen kilpailijansa.

Toiminto voisi olla selkeämpi, jos Siri saisi oman appsin ChatGPT:n tyyliin, jonka kanssa voisi jutella. Tietysti tässä skenaariossa kriittinen yleisö pystyisi suoremmin vertailemaan tuotteiden hyvyyksiä sekä huonouksia.

Apple on siis kovassa kilpailutilanteessa tekoälynsä kanssa. Nyt tarjotut toiminnot ovat osa käyttöliittymää erillisissä sovelluksissa.

Toiminnot itsessään ovat sellaisia, etten niitä välttämättä mainostaisi erikoisena tekoälynä. Esimerkkinä tästä mainittu sähköpostien automaattinen lajittelu eri kategorioiden alle.

Testin lopputuloksena on palaaminen takaisin suomenkieliseen Siriin ja kotimaiseen käyttöliittymään. Nyt nähdyt edistymiset Apple Intelligencen osalta eivät olleet erityisen erikoisia. Ehdin hyvin odotella tulevia päivityksiä ja tukea omalle kielelle.

Kokonaisuutena tekoäly on huikea edistys IT-alalla. Suorastaan epätodellinen! Olen seurannut tietotekniikan kehitystä 80-luvulta lähtien, ja tuntuu todella hämmentävältä nykyiset kyvykkyydet, mitä tekoäly tarjoilee.

Miten hyvin tekoälyt yleisesti ottaen pystyvät tekemään niin paljon pelkän tekstikehotteen pohjalta, ja usein lopputulos on melko lähellä käyttäjän miettimää asiaa.

Ottaen huomioon vielä, miten lyhyessä ajassa kehitys on tapahtunut. Tekoälyä on helppo ennustaa vastaavaksi hypyksi eteenpäin, mitä hakukoneet aikanaan toivat tullessaan.

Yhteenveto

Vaikka kirjoituksestani näkyy ja kuuluu pettymys Apple Intelligencen kykyihin, onneksi tämä ei ole joko–tai-valinta.

Eri työkaluja voi käyttää sujuvasti yhdessä. ChatGPT on enemmän työkalu, kun taas Applen versio helpottaa päivittäisiä askareita suoraan niillä ohjelmilla, mitä käytät.

Uskon Apple Intelligencen ottavan myös kehitysloikkia eteenpäin nopealla tahdilla. Jostain sitä pitää aina aloittaa kuitenkin.

Hyvä tästä tulee!

Sarjakuvamainen kuva missä iPhone ja Euron symbolit.

Käytettyjen iPhone-puhelimien pyyntihinnoissa on merkittäviä eroja yksityiskaupan hyväksi. Hintaseuranta paljastaa oikean hintatason.
Käytettyjen iPhone-puhelimien pyyntihinnoissa on merkittäviä eroja yksityiskaupan hyväksi. Hintaseuranta paljastaa oikean hintatason.

Jätä kommentti

Trending