Mistä tietää, milloin iPad on tullut tiensä päähän ja kuuluu enää SER-jätteeksi, vai voisiko sitä vielä hyödyntää johonkin? Ehkä vanha malli kelpaisi ainakin e-kirjojen lukulaitteeksi, jos muuhun käyttöön ei enää riitä. Entä kannattaako uuden iPadin hankinta?
Yleinen nyrkkisääntö on, että iPadin tulisi saada ohjelmistopäivityksiä, jotta sen käyttäminen internetissä olisi turvallista. Päivittämätön laite on riski, vaikka sitä ei käyttäisi aktiiviseen nettiselailuun. Laitteella on joka tapauksessa internet-yhteys, ja väärän linkin klikkaaminen voi pahimmillaan saastuttaa sen. Haitallinen linkki saattaa löytyä vaikka sähköpostin liitteestä.
iPadit käyttivät aluksi iOS-käyttöjärjestelmää. Apple eriytti sen omaksi versiokseen vuonna 2019 ja antoi nimeksi iPadOS.
Aluksi saattoi herätä kysymys, oliko muutos edes tarpeellinen, sillä käyttäjän näkökulmasta erot olivat vähäiset. Käytännössä iPadOS pohjautui pitkälti iOS 13:een.
Vuosien varrella iPadOS on kuitenkin kehittynyt huomattavasti ja on alkanut lähestyä Mac-tietokoneiden macOS-järjestelmää, erityisesti tuoreimman iPadOS 26-päivityksen myötä.
Hyvä esimerkki tästä on ikkunoiden hallinta: sovellukset voivat avautua omiin ikkunoihinsa sen sijaan, että ne veisivät koko näytön tilan. Pienellä näytöllä koko ruudun tila on usein käytännöllisin vaihtoehto, mutta uudempiin iPadeihin voi liittää ulkoisen näytön, jolloin ikkunoiden käyttäminen alkaa käydä järkeen.
Uusin iPad Pro M5-suorittimella tukee lisäksi 120 Hz:n virkistystaajuutta ulkoisella näytöllä, mihin moni niin sanottu “oikea” tietokone ei yllä. iPad onkin todellinen tietokone, vain kompaktimpi ja eri käyttöjärjestelmällä. Sana “oikea” on lainausmerkeissä siksi, että moni mieltää tietokoneen yhä kannettavaksi, jossa pyörii esimerkiksi Windows 11.
Alla on taulukko iPad-malleista ja niiden viimeisimmästä tuetusta käyttöjärjestelmäversiosta.
iPad
iPad-malleista 5. sukupolvi on saanut vielä käyttöjärjestelmäpäivityksiä 2025.
| Malli | Viimeisin tuettu käyttöjärjestelmä | Viimeisin päivitys käyttöjärjestelmään |
|---|---|---|
| iPad (1. sukupolvi, 2010) | iOS 5.1.1 | 2012 |
| iPad 2 (2011) | iOS 9.3.5 (Wi-Fi), iOS 9.3.6 (Cellular) | 2016 / 2019 |
| iPad (3. sukupolvi, 2012) | iOS 9.3.5 / 9.3.6 | 2016 / 2019 |
| iPad (4. sukupolvi, 2012) | iOS 10.3.3 (Wi-Fi), iOS 10.3.4 (Cellular) | 2017 / 2019 |
| iPad (5. sukupolvi, 2017) | iPadOS 16.7.x | 2025 |
| iPad (6. sukupolvi, 2018) | iPadOS 17.7.x | 2025 |
| iPad (7. sukupolvi, 2019) | iPadOS 18.7.1 | 2025 |
| iPad (8. sukupolvi, 2020) | iPadOS 26 | 2025 |
| iPad (9. sukupolvi, 2021) | iPadOS 26 | 2025 |
| iPad (10. sukupolvi, 2022) | iPadOS 26 | 2025 |
iPad Air
Huomion arvoista iPad Airin osalta, että toisen sukupolven iPad Air julkaistiin alunperin vuonna 2014. Laite sai vielä tietoturvapäivityksen syksyllä 2025.
Hieno suoritus 11-vuotta vanhalle laitteelle. On kuitenkin helppo ennustaa, että todennäköisesti kyseessä oli viimeinen päivitys ja laite kannattaisi pikimmiten vaihtaa uuteen, mikäli omistat sellaisen.
| Malli | Viimeisin tuettu käyttöjärjestelmä | Viimeisin päivitys käyttöjärjestelmään |
|---|---|---|
| iPad Air (1. sukupolvi, 2013) | iOS 12.5.7 | 2023 |
| iPad Air 2 (2014) | iPadOS 15.8.5 | 2025 |
| iPad Air (3. sukupolvi, 2019) | iPadOS 18 | 2025 |
| iPad Air (4. sukupolvi, 2020) | iPadOS 26 | 2025 |
| iPad Air (5. sukupolvi, 2022) | iPadOS 26 | 2025 |
| iPad Air (6. sukupolvi, 2024) | iPadOS 26 | 2025 |

iPad mini
iPad mini on monien suosikkimalli, sillä sitä on kevyt pitää vaikka sohvailla makoillessa. Eri mallisukupolvia ministä on kuitenkin julkaistu vähemmän.
| Malli | Viimeisin tuettu käyttöjärjestelmä | Viimeisin päivitys käyttöjärjestelmään |
|---|---|---|
| iPad mini (1. sukupolvi, 2012) | iOS 9.3.5 (Wifi) / 9.3.6 (Cellular malli) | 2016 / 2019 |
| iPad mini 2 (2013) | iOS 12.5.7 | 2023 |
| iPad mini 3 (2014) | iOS 12.5.7 | 2023 |
| iPad mini 4 (2015) | iPadOS 15.8.5 | 2025 |
| iPad mini 5 (2019) | iPadOS 18 | 2025 |
| iPad mini 6 (2021) | iPadOS 26 | 2025 |
| iPad mini (7. sukupolvi, 2024) | iPadOS 26 | 2025 |
iPad Pro
iPad Pro mallien osalta on mielenkiintoinen tilanne, sillä tällä hetkellä kaikki sukupolvet ovat käyttöjärjestelmän päivitysten osalta tuettuja.
Huomionarvoista tässä on puolestaan ettei uusin iPadOS 26 asennu kaikkiin malleihin.
Eli tietoturvapäivityksiä tulee vielä edelliseen versioihin (toistaiseksi) mutta uusin iPadOS ei asennu kaikkiin.
Raja kulkee vuoden 2018 malleista ja siitä ylöspäin, mihin iPadOS 26 asentuu. Syynä on iPadOS 26 vaatimus A12X Bionic tai uudemmalle suorittimelle.
| Malli | Viimeisin tuettu käyttöjärjestelmä | Viimeisin päivitys käyttöjärjestelmään |
|---|---|---|
| iPad Pro 12.9″ (1. sukupolvi, 2015) | iPadOS 16.7.x | 2025 |
| iPad Pro 9.7″ (2016) | iPadOS 16.7.x | 2025 |
| iPad Pro 10.5″ (2017) | iPadOS 17.7.x | 2025 |
| iPad Pro 12.9″ (2. sukupolvi, 2017) | iPadOS 17.7.x | 2025 |
| iPad Pro 11″ (1. sukupolvi, 2018) | iPadOS 17.7.x | 2025 |
| iPad Pro 12.9″ (3. sukupolvi, 2018) | iPadOS 18 | 2025 |
| iPad Pro 11″ (2. sukupolvi, 2020) | iPadOS 18 | 2025 |
| iPad Pro 12.9″ (4. sukupolvi, 2020) | iPadOS 18 | 2025 |
| iPad Pro 11″ (3. sukupolvi, 2021) | iPadOS 26 | 2025 |
| iPad Pro 12.9″ (5. sukupolvi, 2021) | iPadOS 26 | 2025 |
| iPad Pro 11″ (4. sukupolvi, 2022) | iPadOS 26 | 2025 |
| iPad Pro 12.9″ (6. sukupolv, 2022) | iPadOS 26 | 2025 |
Kannattaako ostaa iPad käytettynä vai uutena
Käytetty iPad säästää euroja takuuvarmasti uuden hankintaan nähden, eli siinä mielessä käytetty tabletti on hyvä vaihtoehto.
Kannattaa siis silmäillä yllä olevat taulukot tarkkaan käyttöjärjestelmien tuen osalta. Käytetyn laitteen tulisi tukea mielellään iPadOS18 versiota, mieluummin iPadOS26:sta, jotta tukea olisi saatavilla vielä useiksi vuosiksi eteenpäin.
Muita huomioitavia asioita
- Akun kunto
- Mitä laitteesta kannattaa maksaa
- Laitteen fyysinen kunto
- Turvallinen ostaminen ja maksaminen, jos ostetaan Torin, Huutonetin tai Facebookin kirppisten kautta
Näistä esimerkiksi turvallinen ostaminen on ensiarvoisen tärkeää, sillä huijareita on paljon liikkeellä. Huijarit on kuitenkin mahdollista välttää varovaisuutta noudattamalla.
Mistäkö tiedän? No, minä tulin huijatuksi iPhone-kauppojen yhteydessä. Kannattaa katsoa tarina mitä tapahtui.
Kannattaa ladata iPhone- sekä iPad-osto-ja myyntiopas. Opas on kymmenen sivun paketti, mikä kertoo seikkaperäisesti kuinka eri ominaisuudet varmistetaan, ja mistä tietää laitteen oikean hinnan.
Oppaan avulla selvität myös miten löydät laitteen tekniset tiedot, ja kuinka varmistat myyjältä laitteen tyyppinumeron ennen kaupantekoa.
Säästyt vaivalta, virhearvioilta sekä hinnassa voit säästää 100-200 euroa helpostikin. Hintapyynnöt nimittäin vaihtelevat käytetyissä laitteissa rajusti, eikä ensimmäinen hyvälle vaikuttava laite välttämättä ole juuri se helmi mikä kannattaa ostaa.
Jäikö asia vielä mietityttämään?
Autan sinua mielelläni! Jos tarvitset tukea valinnassa, niin poikkea neuvontapalstalla. Voit kysyä esimerkiksi:
- Mitä hyöytyisit uudemmasta mallista, vai riittääkö tarpeisiisi vanhempi malli
- Milloin malli on liian vanha, eli kannattaako jättää kuitenkin ostamatta
- Onko hintalöytö hyvä, vai mahdollisesti huijausyritys






Jätä kommentti