Mitä yhteistä on Applella ja Sievillä? Sievin kunnan sloganina on “Sievissä on itua!”. Lauseella näyttää olevan katetta, sillä Applen alkuaikojen rahoittajan Mike Markkulan sukujuuret juontavat Pohjois-Pohjanmaalle Sieviin. Mike Markkula mainitaan myös Steve Jobs -elokuvassa.

Steve Jobs -elokuva on vuonna 2015 julkaistu elämänkerta Jobsista. Elokuvan on ohjannut Danny Boyle, ja pääosissa nähdään Michael Fassbender, Kate Winslet, Seth Rogen sekä Ripley Sobo.

Steve Jobs -elokuvan juoni ja arvostelu

Elokuvassa on useita kohtauksia tuotelanseerauksia edeltävistä hetkistä. Steve Jobsin vähintäänkin erikoislaatuinen luonne tuodaan hyvin esille.

Jobsilla oli visio siitä, miten asiat kuuluivat hänen mielestään tehdä, ja hän piti niistä kiinni. Epäonnistuminen ei ollut vaihtoehto. Vaikka Jobs ei itsekään ollut mitenkään erehtymätön, myös tämä seikka tuodaan elokuvassa esiin.

Yksi esimerkki tästä on Macintoshin lanseeraus, jossa tietokoneen piti sanoa puhesyntetisaattorin avulla: “Hello, I’m Macintosh!”. Ohjelmisto ei ollut valmis, ja pääsuunnittelijan mukaan järjestelmä kaatuisi todennäköisesti.

Lähes koko suunnittelutiimi vaati Jobsia luopumaan tietokoneen esittämästä tervehdyksestä.

Jobs ei tätä sallinut, vaan vaati suunnittelijaa korjaamaan demon ennen tilaisuuden alkua. Aikaa oli vain vähän. Jobsin raivo ja pakkomielle ovat elokuvassa käsinkosketeltavia.

Suunnittelija keksi, että muistia lisäämällä käyttöjärjestelmä todennäköisemmin pysyisi pystyssä.

Kompastuskiveksi muodostui jo tuolloin suunniteltu suljettu järjestelmä, jota ei niin vain laajennettu. Tästähän Apple tunnetaan vielä tänäkin päivänä: muistia ei lisätä (paitsi jos kyseessä on todellinen tekniikkavelho).

Tuolloin kyse oli enemmänkin sopivan työkalun löytämisestä kuin kolvin käytöstä.

Lanseeraustilaisuudessa tilanne oli taianomainen. Tietokone sanoi tervehdyksen, ja yleisö yltyi mahtaviin aplodeihin ja suosionosoituksiin.

Jobsin karisma ja työskentely lavalla olivat upeita.

Steve Jobs hallitsee esiintymisen.
Steve Jobs hallitsee esiintymistaidon. KUVA: IMDB

Macintosh oli kuitenkin myynnillisesti floppi. Käyttöjärjestelmä oli kyllä visuaalisesti kaunis, mutta IBM PC ja yhteensopivat tietokoneet veivät pidemmän korren. 1980-luvulla Lotus 1-2-3, WordPerfect ja tietokantasovellukset olivat tärkeämpiä, eikä näitä ollut saatavilla Macille.

Macilla pystyi kuitenkin piirtämään, ja MacWrite-tekstinkäsittelyohjelma oli jo tuolloin aitoa “What You See Is What You Get” -tyyliä eli IT-alan termistöstä tuttua WYSIWYG:ia. Toisin sanoen se, mitä näkyi ruudulla tekstinkäsittelyssä, oli myös se, mitä tulostui paperille.

Jobsin 5-vuotias tytär Lisa osasi piirtää Macilla heti.

Steve Jobs tyttärensä Lisan kanssa piirtämässä Macintoshilla.
Steve Jobs tyttärensä Lisan kanssa piirtämässä Macintoshilla. KUVA: IMDB

Nykypäivänä graafinen käyttöliittymä on itsestäänselvyys, mutta näin ei vielä ollut 1980-luvun PC-koneissa, jotka olivat käytännössä tekstipohjaisia laitteita.

Tietyllä tapaa Macintoshin lanseerauksesta tulee mieleen Vision Pro -virtuaalilasit. Todella näyttävää teknologiaa, mutta mitä niillä oikeastaan on tarkoitus tehdä?

Elokuvassa käsitellään paljon ihmissuhteita, yleensä riitoja, sillä Jobs ajautui niihin tämän tästä.

Riitoja on erityisesti ex-vaimon sekä toisen perustajan, Steve Wozniakin, kanssa.

Elokuvassa Steve Wozniakia näytteli Seth Rogen.
Elokuvassa Steve Wozniakia näytteli Seth Rogen. KUVA: IMDB

Osansa saa myös Applen toimitusjohtaja John Sculley, joka oli elokuvassa näkyvästi esillä. Jobs ei siis ollut koko ajan toimitusjohtajan paikalla perustamassaan yrityksessä. Sculley siirtyi Applelle Jobsin houkuttelemana PepsiColalta 1983.

Kaiken huipuksi hän Steve potkut omasta yrityksestään riitojen seurauksena. Sculley sai yhtiön hallituksen tuekseen ja Jobs joutui eroamaan.

Nykymaailmassa puhuttaisiin varmaan näkemyseroista, ja hän olisi lähtenyt etsimään uusia haasteita yhtiön ulkopuolelta.

Ex-vaimon kanssa oli kiistaa pääasiassa raha-asioista. Vaimo vaati rahaa ja Jobs antoi oikeuden määräämän summan aluksi.

Jobs myös kiisti olevansa tyttärensä isä. Lisa kuitenkin piti isästään aluksi, mutta välit katkesivat. Steve ja Lisa saivat välinsä kuntoon vasta myöhemmin.

Elokuvan tekninen toteutus

Elokuva on toteutettu hienosti teknisesti, vaikka kyse on draamasta, ei toimintapläjäyksestä. Valaistuksen ja valojen käyttö on tyylikkäästi suunniteltu, mikä nostaa visuaalista ja teknistä laatua.

Näyttelijöiden suoritukset ovat vakuuttavia, ja kaikki henkilöhahmot tuntuvat olevan omassa elementissään.

Jossain määrin hämmentävää on, että Lisaa näyttelee yhteensä kolme eri henkilöä. Toisaalta elokuvassa aika etenee, ja se vasta hämmentävää olisi, jos 5-vuotias näyttelisi 19-vuotiasta.

Eli Lisa nähdään elokuvassa eri ikäisinä, ja tästä syystä häntä näyttelee kutakuinkin ikäisensä näyttelijä.

Yhteenveto

Steve Jobs -elokuvaa voi suositella kaikille Jobsista tai Applesta kiinnostuneille, myös siinä tapauksessa, että taskustasi löytyy Android-puhelin.

Elokuva viestii Jobsin härkäpäisyydestä: asiat tehtiin hänen tavallaan tai ei ollenkaan. Lisäksi Jobs kasvoi ajan myötä rakastavaksi isäksi, vaikka ei sitä alkuun olisi halunnut olla.

Tarina on opettavainen monella tapaa. Koneiden piti olla täydellisiä, mutta ihmisiä ja inhimillisyyttä Jobs ei voinut muuttaa. Heidän keskeneräisyytensä kanssa oli vain opittava tulemaan toimeen.

Elokuvan voi katsoa Apple TV-palvelun leffakaupan kautta joko vuokrattuna tai ostettuna.

Jätä kommentti

Trending