Nyt pois se näyttö! Taasko ollaan pelaamassa? Ihan kohta! Tuttuja lauseita monesta kodista. Pitääkö ruutuaikaa rajoittaa? Ja jos pitää, niin miten se tehdään iPhonella?

Applen Ruutuaika-toiminto rajoittaa lapsen päivittäin käytettävissä olevaa aikaa käyttää iPhonea, iPadia ja tietyissä tilanteissa myös Apple Watchia. Toimintoa varten vanhemman tulee perustaa perhe Applen järjestelmään ja liittää huollettavat siihen.

Näin siis ihannetapauksissa. Lisäät muksut perheeseen ja määrittelet tarjolla olevan ruutuajan.

Omakohtaiset kokemukset sekä internetin keskustelupalstojen syövereistä havainnoituna voin todeta, ettei iPhonen ruutuaika aina toimi oikein.

Apple on yleisesti ottaen tunnettu helppokäyttöisyydestään. Osaavathan jo kolmevuotiaatkin sujuvasti käyttää iPadia ja siitä hieman isommat hoksaavat näyttöjen pääsykoodeihin liittyvän toimintalogiikan.

Valitettavasti Ruutuaika-toiminto ei ole täysin luotettava. Vaikka tuoreimman iOS 26 -version myötä luotettavuus on kasvanut, tuorein havaintoni on, ettei lapsen käyttämää ruutuaikaa enää näy aikuisen raportointinäkymässä. Onneksi itse ruutuajan rajoitukset vaikuttavat silti vielä toimivan.

Aiempia havaittuja ongelmia on ollut esimerkiksi vika, jossa ruutuaika ei mystisesti koskettanut kaikkia pelejä, vaan osa on saattanut jäädä käytettäväksi muiden sulkeutuessa.

Kuva tyhjästä ruutuaikaraportista. Raportointi ei aina toimi oikein iPhonessa.
Ruutuajan raportointi ei aina toimi oikein.

Jos ruutuaika ei toimi oikein

Poikkea Omenavinkit-neuvontapalstalla. Ihmetellään asiaa yhdessä. Usein ruutuaika on mahdollista saada toimimaan halutulla tavalla.

Kuvaruutukaappaus Omenavinkit neuvontapalstasta. Palsta on yhteisömäinen paikka missä voi kysyä Appleen liittyviä kysymyksiä.
Neuvontapalsta on kaikille avoin maksuton paikka kysyä Appleen liittyviä kysymyksiä.

Pitääkö lapsen ruutuaikaa rajoittaa?

THL on valmistelemassa kansallisia suosituksia (lokakuu 2025) lasten ruutuajasta. Suositukset pähkinänkuoressa:

  • Alle 2-vuotiaat eivät katso näyttöä lainkaan
  • 2–5-vuotiaille maksimissaan 1 tunti päivässä aikuisen seurassa
  • 6–10-vuotiaille enintään tunti päivässä
  • 11–13-vuotiaille 2 tuntia
  • Alle 13-vuotiailla ei ole asiaa sosiaaliseen mediaan

Lisätietoja löytyy THL:n sivuilta sekä YLE:n uutisesta.
https://yle.fi/a/74-20186078
https://thl.fi/-/uudet-digisuositukset-lapsille-vapaa-aikaan-ovat-valmistumassa-lausuntokierros-ja-vanhempien-kommentointi-avattu

Myös toisenlaisia tutkimuksia ja suosituksia aiheesta on. Esimerkiksi MTV:n uutisen mukaan brittiläisen lastenlääketieteeseen erikoistuneen korkeakoulun mukaan ruutuaika yksinään ei ole haitallista lapselle.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ruutuaika-ei-yksinaan-haitallista-lapsille-sanoo-uusi-opas-sopivaa-maaraa-mahdoton-maaritella/7227982

Jokainen perhe luonnollisesti päättää asioista itse, eikä yksi malli ole kaikille sopiva.

iPad on tehokas lastenhoitaja ja tarjoaa vanhemmille helpotusta kotitalouden hoitoon. Nettipelit kavereiden kesken voivat olla lapselle yhteisiä elämyksiä.

Vaakakupissa on kuitenkin laitteiden ja pelien koukuttavuus. Jokainen somettava aikuinen tunnistaa ilmiön varmasti itsestäänkin. Sama näkyy nykyajan peleissä.

Pääasia on, että asiaa on perheen kesken pohdittu ja mietitty, mikä on kulloiseenkin tilanteeseen paras.

Sarjakuvamainen kuva lapsesta keskittyneenä näyttöön.

iPhonen Ruutuaika-käyttöönotto

Ruutuajan seuraaminen myös omalla kohdalla voi olla järkevää, vaikka kokisi, ettei ole näytön vanki. Tilastot puhuvat puolestaan.

Ruutuajan voi siis ottaa käyttöön sekä itselle että lapselle. Lasten ruutuaikaa voi rajoittaa toiminnon kautta asetuksia muuttamalla.

Ennen kuin toiminnon voi ottaa käyttöön, Perhejako täytyy olla luotuna. Perhejako on toiminto, jonka avulla voi jakaa Applen palveluita kuten musiikkia, elokuvia, iCloud-tilausta ja säätää Ruutuajan asetuksia.

Perheen aikuinen perustaa Perhejaon, johon hän kutsuu maksimissaan viisi muuta perheenjäsentä.

Tämän jälkeen ruutuajan asetukset löytyvät oman iPhonen kautta:

Asetukset –> Ruutuaika –> Klikkaa perheenjäsenen nimeä –> Näytä kaikkien appien ja sivustojen toiminta –> Rajoitukset -osiosta Kaikki apit ja kategoriat –> Aika

Polku on mutkan takana, mutta näin voit asettaa päivittäisen käyttörajan esimerkiksi peleille.

Ajan lisäksi voidaan määritellä niin sanottu käyttötauko. Sillä tarkoitetaan tiettyä ajankohtaa, jolloin iPhone ei ole käytettävissä, vaikka ruutuaikaa olisikin jäljellä.

Tälle voi olla käyttöä esimerkiksi perheessä aamuisin, jos lapset eivät muuten irtoa näytöltä päiväkotiin tai kouluun. Ruutu vain menee kysymättä jumiin. Toiminto voi olla helpompi sekä lapsen että aikuisen kannalta, kun asiasta ei tarvitse neuvotella.

Harmittavasti tähän saa vain yhden ajanjakson määriteltyä per päivä. Toiminnolle voisi olla tarvetta esimerkiksi aamuisin ja iltaisin.

Käyttöajan lisäksi voidaan valita, mitkä sovellukset ovat käytettävissä aina, vaikka näyttöaika olisi loppunut. Puhelimen on hyvä toimia esimerkiksi hädän keskellä, vaikka näyttöaikaa ei olisi enää jäljellä.

Lisää ruutuaikaa

Lapsi käyttää takuuvarmasti hänelle annetun ruutuajan. Toisinaan tulee siis tarve määritellä lisää aikaa.

iPhonen tapauksessa lapsi voi lähettää omasta puhelimestaan aikuiselle pyynnön lisäajasta. Aikuinen voi harkintansa perusteella joko hyväksyä tai hylätä pyynnön.

Pyyntö saapuu aikuiselle iMessage-viestinä.

Mihin ruutuaikaan Apple Watchin käyttö menee?

Lapsen käyttämän Apple Watchin ruutuaika riippuu siitä, kuinka kello on alun perin otettu käyttöön. Kellon käyttöönoton voi tehdä kahdella tavalla:

  • Tapa 1: Lapsi ottaa kellon käyttöön normaalisti omalla iPhonella
  • Tapa 2: Aikuinen ottaa kellon käyttöön omalla iPhonella perheenjäsenelle

Tavassa 1 iPhone ja Apple Watch kuluttavat molemmat iPhonen ruutuaikaa.

Jälkimmäisessä tapauksessa kellosta tulee oma itsenäinen laite, ja sen käyttöaikaa hallitaan aikuisen Apple Watch -sovelluksen kautta.

Asiasta on kerrottu lisää Apple Watchia käsittelevässä tekstissä.

Entä jos lapsella on iPhonen lisäksi iPad, miten sen ruutuaikaa rajoitetaan?

Ruutuaikarajoitukset koskevat automaattisesti kaikkia laitteita, joita lapsi käyttää samalla Apple-tunnuksella. Eli mahdolliset iPadit ovat mukana oletuksena.

Entä jos mukana on muiden valmistajien laitteita?

Jos käytössä on myös Windows-tietokoneita, Nintendoa, Pleikkaria, Xboxia tai muita laitteita, niillä on omat ruutuajat. Lapsi herkästi vaihtaa seuraavalle laitteelle, jossa ruutuaikaa on, tai sitä ei ole määritelty lainkaan.

Kannattaa siis huomioida kaikki laitteet ja valmistajat.

Yksi vaihtoehto on sopia lapsen kanssa käytettävissä oleva kokonaisaika, ja lapsi saa päättää, miten se jaetaan eri laitteiden kesken.

Yhteenveto

Ruutuaika-toiminnolla voit hallita omaa ja lapsen käyttämää aikaa näytöllä päivittäin. Applen toteutuksessa on ollut haasteita, mutta onneksi toiminnon luotettavuus on parantunut tuoreimman iOS 26 -päivityksen myötä.

Ruutuaika-toiminto edellyttää Perhejaon käyttöönottoa, jonka jälkeen käytettävissä olevaa aikaa voidaan hallita.

Myös muiden valmistajien kuin Applen laitteet kannattaa huomioida, mikäli perhe päättää ottaa ruutuajat lapselle käyttöön.

Jätä kommentti

Trending