Toinen tulee verkosta ja toinen löytyy hyllystä, mutta niillä on muutakin eroa – siitäkin huolimatta, että usein kummastakin löytyy 4K-tarkkuus sekä Dolby Atmos -ääniraita.
Se, kumpaa kannattaa katsoa, riippuu omista tarpeista, käytettävissä olevasta laitteistosta sekä kriteereistä. Apple TV plus-tilauksineen ja kauppapaikkoineen on edullinen tapa hankkia elokuvia ja sarjoja. Fyysinen levy puolustaa paikkaansa, kun laatu on kaikki kaikessa; erityisesti äänenlaatu on fyysisellä levyllä merkittävästi parempi kuin striimiverrokissa.
Apple TV
Innostuin valtavasti Apple TV:n kautta avautuvasta elokuvakaupasta. Sieltä löytää viikoittain vaihtuvia aletarjouksia – ikään kuin selaisi vanhaa kunnon Anttilan leffalaaria, mutta nykyaikaistettuna versiona. Sieltä tulee tehtyä usein viiden euron heräteostoksia, ja itse asiassa elokuvalöytöjä voi tehdä jopa alle vitosella.
Aivan uudet elokuvat ovat nekin usein edullisempia heti ilmestyessään tai jopa ennakkotilauksena. Esimerkiksi tätä tekstiä kirjoitettaessa Scream 7 pyörii elokuvateattereissa, ja elokuva tulee jo muutaman viikon päästä, huhtikuun 2026 lopussa, striimipalveluihin ostettavaksi sekä kivijalkakauppoihin saataville.
Applen kaupassa ennakkotilaushinta on 15 euroa, kun taas fyysinen versio maksaa tavallisena Blu-rayna 20 euroa. 4K UHD -versiota ei ollut vielä hinnoiteltu verrokkikaupoissa.
Striimipalvelusta elokuvat on helppo tilata ja maksaa, ja ne ovat katseluvalmiina siltä istumalta.
Säilyvätkö Apple-kaupasta ostetut elokuvat varmasti?
Joissain tapauksissa elokuva on saattanut niin sanotusti ”parantua” kirjastossa. On esimerkiksi voinut käydä niin, että on ostanut vain HD-version, mutta saanut myöhemmin kirjastoonsa maksutta 4K-version.
Isompi kysymys on tietysti se, pysyvätkö elokuvat varmasti kirjastossa. Vastaus on suurelta osin kyllä, mutta Apple muistuttaa palvelunsa käyttöehdoissa lataamaan ostetun sisällön omalle laitteelle, jotta median säilyvyydestä voi varmistua. Edellä mainittu perustuu siihen, että jos sisällöntoimittaja peruuttaa Applen oikeuden tarjota elokuvaa kauppapaikassaan, sisältö voitaisiin tällöin poistaa.
Apple TV:n ja fyysisen 4K UHD -levyn laatuerot
En ole tehnyt mittauksia kuvan- tai äänenlaadun osalta, mutta arvioin asiaa kokemuspohjaisesti.
Kuvanlaadun osalta Apple TV:n kautta katsotut elokuvat ovat yllättävänkin hyvätasoisia. Eroa UHD-levyyn silti on: esimerkiksi niin sanottu filmirae näkyy fyysisellä levyllä paremmin, eli striimi on ikään kuin siloitellumpi versio.
Suurin eroavaisuus on äänenlaadussa, ja se on huomattava UHD-levyn eduksi. Fyysisen levyn dynamiikka on aivan eri planeetalta striimiin nähden. Toisin sanoen hiljaisimman ja kovimman äänen välillä on valtava ero. Bassot ovat striimissä huomattavasti kevyemmät. Toisaalta pienemmässä dynamiikassa voi olla etujakin: muun perheen nukkuessa jyrisevät bassot eivät herätä muita. Kätevää.
Kumpi siis kannattaa valita: Apple TV vai UHD-levy?
Jos UHD kerran on parempi, kannattaako niitä suosia? Jos katsot elokuvia pääasiassa iPadilta, televisiosta, tietokoneelta tai miltä tahansa laitteelta, jonka äänentoisto ei ole niin sanottua hifi-tasoa, Apple TV puolustaa paikkaansa kuva- ja äänilähteenä hyvin.
Jos taas katsot elokuvia laadukkaan kotiteatterivahvistimen ja siihen kytkettyjen kaiuttimien (tai vaikka kuulokkeiden) kautta, UHD vie voiton kirkkaasti. Erillinen kotiteatterilaitteisto kannattaakin optimoida ja säätää kuuntelutilaan sopivaksi.
Pelkkä laadukas äänilähde ei nimittäin vielä itsessään auta. Erityisesti kerrostaloasujien kannattaa huomioida, että kivipintaisissa tiloissa kotiteatterin säädöillä on erityisen suuri merkitys. Jos basso tuntuu kumisevan tai elokuvien puhe (eli dialogi) ei kuulu ilman, että äänenvoimakkuutta lisätään reilusti, tiedät, ettei äänentoisto ole tasapainossa.
Kun äänentoisto on kuvan tasolla, elokuvat ovat todellinen portti aivan uusiin maailmoihin.

Jätä kommentti