Aina ei ole varaa ostaa uutta ja kallista tietokonetta. Vanha tietokone pitäisi kuitenkin päivittää, tai jos ylipäätään tarvitsee tietokoneen, niin mistä sellaisen saa edullisimmillaan? Käytetty tietokone voi silloin olla hyvä vaihtoehto, sillä niistä löytyy vaihtoehtoja alle 500 euron hintaluokassa.

Uusia koneitakin toki saa alle viidelläsadalla eurolla. Jos budjetti on tiukka, itse suosittelisin silti katsomaan ensisijaisesti käytettyjä vaihtoehtoja. Uudet koneet alle viidensadan euron hintaluokassa ovat usein kompromissien kompromisseja, jotta hinta on saatu painettua riittävän alas.
Käytetyssä koneessa uutuuden hinta on jo poissa, mutta tekniikka saattaa olla silti aivan kelvollista vielä vuosiksi eteenpäin.
Käytetyn koneen hankkimisessa joutuu näkemään hieman enemmän vaivaa, ja kaupantekoon sisältyy myös huijatuksi tulemisen riski. Lisäksi jonkun pitäisi osata arvioida koneen kuntoa ennen kaupantekoa.
Käytetyissä koneissa akun kunto on oleellinen asia. Akku on yksi kannettavan tietokoneen kuluvimmista osista. Akkuja voi toki vaihtaa. Vaihtoakuissa kannattaakin pysytellä alkuperäisvaraosissa. Tarvikeakku toimii, jos toimii. Ne voivat olla toisinaan hieman arpapeliä sen suhteen, kuinka kauan ne kestävät.
Toki akun lisäksi koneissa on muutakin huomioitavaa. Pääasiassa kannattaa kiinnittää huomiota koneen keskusmuistiin, tallennustilaan sekä suorittimeen.
Millainen kone minulle sopii?
Tietokoneen käyttötarkoitus määrittelee pitkälti sen, millainen kone kenellekin sopii. Alla on erilaisia käyttötarkoituksia sekä ideoita siitä, millainen kone voisi kullekin käyttäjälle sopia.

Valokuvaaja
Kuvasitpa sitten järjestelmäkameralla tai iPhonen kameralla, valokuvien muokkauksessa tärkeää on tietokoneen näytön kyky toistaa värejä oikein. Värien tarkka toisto auttaa erityisesti tilanteissa, joissa kuvia jaetaan muille laitteille. Tällöin kuvat näyttävät kutakuinkin samalta kuin sillä koneella, jolla kuvat alun perin muokattiin.
Applen näytöt ovat pääsääntöisesti jo suoraan tehtaalta tullessaan hyvin kalibroituja. Tähän käyttöön sopii sekä tehojensa että värien toiston puolesta MacBook Air vähintään M1-suorittimella.
Muistin määrää kannattaa myös tarkkailla, etenkin jos kuvaamisen ja kuvankäsittelyn lisäksi tehdään videoiden editointia. Tällöin 16 gigatavun keskusmuisti voi olla hyvinkin perusteltu valinta.
Elokuussa 2026 Torin valikoimasta löytyy M2 MacBook Airia nippanappa 500 euron hintaan.
Pelaaja
Jos olet intohimoinen pelaaja, katse kääntyy yleensä Windows-kannettavien valikoimaan. Maceilla toki voi pelata myös, mutta kokemuksena se ei vain ole yhtä hyvä. Nykypäivän pelit kehitetään pääasiassa Windowsille joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Maceilla pelivalikoima koostuu pitkälti Apple Arcaden kevyemmistä peleistä sekä pienemmästä joukosta Macille julkaistuja pelejä.
Pelikannettavan valinta vaatiikin hieman enemmän perehtymistä. Koneesta kannattaa tarkistaa keskusmuistin määrä, miltä vuodelta suoritin on sekä millainen näytönohjain koneessa on.
Ideoita tekniseen kyvykkyyteen:
- RAM vähintään 16 gigatavua
- Näytönohjain vähintään RTX 2060
- Prosessori Intel i5/i7 10. sukupolvi tai AMD Ryzen 4000/5000-sarja (panosta silti näytönohjaimeen mieluummin)
- Tallennustila 512 Gt SSD
Lisäksi on hyvä olla jonkinlainen ajatus siitä, millaisia pelejä koneella aikoo pelata. Roblox pyörii vanhemmallakin tietokoneella aivan hyvin. Vuoden 2026 uudemmat ja raskaammat pelit eivät sen sijaan välttämättä enää toimi vanhemmalla koneella nykimättä.
Torista löytyy hakusanalla ”pelikannettava” useita vaihtoehtoja pelaamiseen. Uudempien pelien kohdalla näihin kannattaa kuitenkin suhtautua varauksella, sillä alle 500 euron koneet ovat usein tekniikaltaan noin seitsemän vuotta vanhoja. Hintahaitari liikkuu noin 400 ja 1000 euron välillä. Tunnettuja valmistajia ovat muun muassa MSI ja Acer.
Tekoälyä, kuten Geminiä tai ChatGPT:tä, kannattaa hyödyntää pelikonetta valittaessa. Kun syötät koneen tekniset tiedot tekoälylle sekä mitä peliä aiot pelata, AI kykenee arvioimaan koneen soveltuvuutta eri peleihin ja käyttötarkoituksiin.
Pienyrittäjä
Yrittäjällä tarkoitan tässä yhteydessä yrittäjää, joka käyttää pääasiassa toimisto-ohjelmia, kuten tekstinkäsittelyä ja taulukkolaskentaa. Toki yrittäjä voisi olla vaikkapa somevaikuttaja, jolloin suosittelen katsomaan laitesuositusta Valokuvaaja-osiosta.
Yrittäjälle suorituskykyä tärkeämpää voi olla pitkä akunkesto. Kannettavaa konetta hankkiessa kannattaakin kysyä myyjältä akun kunnosta.
Macissa akun kunnon voi tarkistaa valitsemalla Järjestelmäasetukset ja Akku.
Windowsissa tulee ajaa komentokehotteessa komento powercfg /batteryreport. Komento luo HTML-tiedoston, jonka avaamalla näkee arvot ”Design capacity” sekä ”Full charge capacity”. Jakamalla Full charge capacityn Design capacitylla ja kertomalla tuloksen sadalla saa akun prosentuaalisen kunnon.
Käytännössä MacBookin M1 ja sitä tuoreemmat suorittimet ovat monia perinteisiä Windows-kannettavia virtapihimpiä. Windows-puoleltakin löytyy ARM-teknologiaan perustuvia virtapihejä vaihtoehtoja, mutta niitä ei juuri 500 euron hintaluokassa näe.
Maceille saa tarvittaessa myös yritysmaailmassa suositut Microsoft Office -työkalut. Tosin nykyisin niitä käytetään paljon myös selaimella, eikä paikallisesti asennettavia ohjelmia välttämättä enää tarvita.
Yrittäjän kannattaa tutustua myös tietoturvaan liittyvään kirjoitukseen.
Suositukseni yrittäjälle on MacBook Air M1 tai sitä uudempi malli.
Opiskelija
Opiskelijalle sopiva kone on pitkälti samanlainen kuin yrittäjällekin suunnattu kone. Applen tapauksessa edullisimmat käytetyt koneet on usein varustettu 256 gigatavun tallennustilalla. Se ei itse asiassa välttämättä ole ongelma, etenkään jos tallennustilaa ”jatkaa” iCloud-tilauksella ja kaikkea sisältöä ei tarvitse säilyttää paikallisesti.
Suosittelen vilkaisemaan tarkemmin myös iCloud Drivesta kertovan jutun.
Opiskelijalle suosittelen niin ikään MacBook Airia vähintään M1-suorittimella varustettuna. Kahdeksan gigatavun keskusmuisti riittää tavalliseen opiskelukäyttöön hyvin, jos käyttö koostuu pääasiassa selaimesta, tekstinkäsittelystä, verkkoluennoista ja muista kevyemmistä sovelluksista. Jos hintaero 16 gigatavun muistilla varustettuun koneeseen on pieni, kannattaa tuo hintaero maksaa.
Entä jos budjettia venyttää 800 euroon?
Budjetin kasvaessa valikoimakin lisääntyy selvästi. Tässä hintaluokassa huomionarvoista on, että silloin saa jo uuden MacBook Neon. Opiskelija-alennuksella sen saa reiluun 700 euroon ja ilman opiskelija-alennusta reilulla 800 eurolla.
Neo-kannettavan on uutisoitu olleen erityisen suosittu, ilmeisesti juuri Applelle epätyypillisen edullisen hinnoittelun vuoksi. Tavallisesti uudet Macit liikkuvat aivan toisessa hintaluokassa.
Neo voi olla kiinnostava vaihtoehto etenkin silloin, jos käytetyn koneen ostaminen ei houkuttele mutta budjetti ei silti veny perinteisen MacBook Airin hintaluokkaan.
Entä iPad, käykö se tietokoneesta?
Varauksella käy, mutta siinä tapauksessa koneen käyttötarkoitus ratkaisee paljon. iPad soveltuu erityisen hyvin silloin, kun käyttö on kevyttä eikä ole tarvetta pitää montaa ikkunaa auki yhtä aikaa. Kevyt Netflixin tai YouTuben katsominen on iPadilla oikein miellyttävää, kuten myös tavallinen verkkoselaaminen.
Jotkin ohjelmat toimivat jopa paremmin iPadilla kuin perinteisellä tietokoneella. Nämä ovat toki enemmän poikkeuksia kuin sääntöjä, mutta esimerkiksi Danske Bankin Mobiilipankki on monipuolisempi kuin pankin nettisivujen kautta asioiden hoitaminen.
Lue tarkemmin, miten omassa testissäni kävi, kun kokeilin korvata tietokoneen iPadilla.

Vastaa