iOS 26 on suurin päivitys iPhonen historiassa. Näin Apple lupasi. Jälkikäteen ajateltuna he taisivatkin tarkoittaa lähinnä tiedoston kokoa.
Uudistuksista näkyvin on Liquid Glass -niminen käyttöliittymä. Aihe on varmasti tullut tutuksi kaikille, jotka seuraavat vähänkään Apple-uutisia. Mutta mitä muuta päivitys tuo mukanaan? Ja entä iOS 26.1?
Liquid Glass oli myös itselleni yksi odotetuimmista asioista. Verkon keskustelujen ja somen perusteella uusi ulkoasu jakaa mielipiteitä. Itse pidän siitä pääosin, vaikka jotkin elementit ovat ehkä turhankin pyöreitä – esimerkiksi näppäimistö.
iOS 26.1 toi mukanaan myös mahdollisuuden säätää Liquid Glass -tehosteen voimakkuutta kahden eri vaihtoehdon välillä.
iOS 26:n konepellin alla on tapahtunut paljon, mutta kaikki uudistukset eivät valitettavasti ole suomalaisten saatavilla. Moni niistä liittyy Apple Intelligencen tarjoamiin toimintoihin.
Apple onkin tuonut tekoälyn yhä vahvemmin osaksi iOS-käyttöjärjestelmää.
Mitä Apple Intelligence tekee
Apple Intelligence on Applen oma nimitys heidän tekoälyratkaisulleen.
Tekoäly on nyt kuuminta, mitä teknologia voi tarjota. Näin jossain vertauksen, että tekoäly on keksintönä kuin tuli.
Alivaltiosihteerit testasivat tulta ja totesivat, että se on ohimenevä muoti-ilmiö.

Apple on kuitenkin kompastellut tekoälynsä kanssa. He eivät oikein tunnu löytävän suuntaa, miten asia tulisi hoitaa.
Minulla olisi tähän pieni ehdotus. Jos Applella luette tätä, jatkakaa samalla polulla kuin nyt ,mutta yhdellä muutoksella.
Tuokaa Siri-niminen sovellus, joka voisi olla uudelleenbrändätty ChatGPT tai Gemini, sen mukaan kenen kanssa yhteistyötä teette.
Jatkakaa samalla Apple Intelligencen integroimista eri sovelluksiin sekä käyttöjärjestelmään helpottamaan arjen työskentelyä.
Esimerkiksi: kirjoitan tätä blogia Pages-ohjelmalla. Koska pilkut eivät aina osu kohdalleen, tarkistan ne ChatGPT:llä. Pagesissa sisäänrakennettu oikoluku on juuri oikeanlainen toiminto, kunhan se saadaan suomen kielelle.
Välillä haluan myös ideoida tekoälyn kanssa, jolloin avaan ChatGPT:n. Se voisi yhtä hyvin olla Siri-brändätty appi.
Tätä Apple Intelligence ei kuitenkaan vielä ole – varsinkaan suomalaisille, sillä suomen kielen tuki puuttuu kokonaan.
Kielen vaihtaminen tuetuksi auttaa hieman, mutta siltikään kaikkia iOS 26:n Apple Intelligence -ominaisuuksia ei saa käyttöön Suomessa.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa Siri voi vastata puhelimeen ja kysyä soittajan asian. Siri näyttää vastaukset tekstimuodossa puhelimen näytöllä, ja tästä voi päätellä kannattaako myyjän puheluun vastata.
iOS 26:n Apple Intelligence -ominaisuudet
Simultaanitulkkaus (Live Translation)
Tästä on hyötyä matkustaessa, mutta myös silloin, jos lähipiirissä on henkilöitä, joiden kanssa ei ole yhteistä kieltä.
Tuntuu, että suomen lisääminen tuetuksi kieleksi olisi melko pieni vaiva, sillä tekstiviestitkin toimivat sujuvasti suomeksi.
Tulkkaus toimii (tuetuilla kielillä) viesteissä, FaceTime-puheluissa sekä tavallisissa puheluissa.

Visual Intelligence
Visual Intelligencen avulla voi ”lähettää” kuvan ChatGPT:lle ja kysyä, mitä kuvassa näkyy, tai vaihtoehtoisesti hakea vastaavaa Googlen kuvahaulla.
Jos käytät jo jotakin tekoälypalvelua, olet todennäköisesti tehnyt tämän käsin huomaamattasi.
Itse lähetän aika ajoin kuvia ChatGPT:lle eri tarkoituksiin. Esimerkiksi tähän blogiin saatan ottaa tuotekuvia aidoista laitteista, mutta pyydän tekoälyä muokkaamaan taustan futuristisemmaksi.
Pakettien seuranta
Apple Intelligencen avulla Amazonista tai muualta tulevien pakettien seuranta onnistuu Lompakko-sovelluksessa. Ostosta ei tarvitse tehdä Apple Payllä, sillä seuranta perustuu sähköpostin analysointiin ja sieltä tunnistettuihin seurantakoodeihin.
Tunnistetut lähetykset ilmestyvät automaattisesti Lompakko-sovellukseen.
Muistutukset
Muistutukset-sovellus osaa tunnistaa eri lähteistä muistettavia asioita. Jos esimerkiksi puoliso pyytää käymään kaupassa, sovellus voi ehdottaa tehtävän lisäämistä listalle.
Pikakomennot
Pikakomennoissa (Shortcuts) tekoäly on aidosti hyödyllinen. Nyt pikakomentoja voi luoda kuvailemalla vapaasti, mitä haluaa tapahtuvan.
Aiemmin sovelluksen käyttö vaati pientä ohjelmointiosaamista, mikä on rajoittanut sen hyötyä. Nyt tekoälyn ansiosta pikakomentojen tekeminen on huomattavasti helpompaa.
iOS 26 -vinkkejä (näihin et tarvitse Apple Intelligenceä)
Oma soittoääni
Mistä tahansa alle 30 sekunnin mp3-tiedostosta saa soittoäänen, kun klikkaa tiedostoa Tiedostot-näkymässä ja valitsee ”Jaa”. Jakovalikosta löytyy vaihtoehto ”Käytä soittoäänenä”.
Sama toiminto onnistuu Sanelin-appsin kautta, eli jos haluat laulaa soittoäänen, niin nyt se onnistuu.

Viestit-sovellus
Viestit-sovelluksessa voi nyt valita osia tekstistä. Tämä onnistuu painamalla viestiä pitkään ja valitsemalla ”Valitse”.
Toinen uudistus on taustakuvien valinta. Viesteissä ei tarvitse tyytyä harmaaseen taustaan, vaan sen voi vaihtaa mieleisekseen – vaikka omaksi valokuvaksi.
Puhelimen lataus
Kun puhelimen kytkee lataukseen, lukitusnäytöltä ja akun asetuksista näkee, kuinka kauan kestää ladata 80 tai 100 prosenttiin.

Valokuvien tilavaikutelma
iOS 26 tuo tavallisiin valokuviin hienon tilavaikutelman. Kuvien oikeassa yläkulmassa on painike, jolla tehosteen voi lisätä. Kääntelemällä puhelinta näet syvyysvaikutelman. Toiminto vaatii kuitenkin iPhone 12 tai uudemman.
Ota valokuva AirPodseilla
Kuulokkeet voivat nyt toimia kaukosäätimenä Kamera-sovelluksessa. Avaa kamera ja klikkaa kuulokkeen vartta ottaaksesi kuvan. Testieni perusteella vähintään toisen kuulokkeen on oltava korvassa, jotta toiminto toimii.
Kamera-sovellus osaa myös varoittaa likaisesta linssistä. Näytölle ilmestyy ilmoitus, ja suttuiset kuvat jäävät ottamatta.
Muokkaa PDF-tiedostoja Esikatselu-sovelluksella
Kolmannen osapuolen sovelluksia ei enää tarvita PDF-lomakkeiden muokkaamiseen. Lomakkeet voi täyttää, korostaa ja tallentaa sekä jakaa eteenpäin muokattuina.
iOS 26.1 -päivitykset
Herätyskello
Herätyskelloon on lisätty liukukytkin, jolla herätyksen voi sammuttaa. Entinen yhden painikkeen lopetus on myös mahdollista palauttaa. Lisäksi torkkuajan kesto on nyt käyttäjän säädettävissä.

Kamera
Kameran voi edelleen avata lukitusnäytöltä pyyhkäisemällä vasemmalle, mutta nyt toiminnon voi halutessaan kytkeä pois päältä, jotta kamera ei käynnisty vahingossa.
Musiikki-sovellus
Kappaleiden vaihto onnistuu nyt pyyhkäisemällä mini-soittimessa näkyvää biisiä vasemmalle tai oikealle.

Apple Intelligencen kielituki laajenee
26.1-päivityksen myötä tuettujen kielten määrä kasvaa. Uudet kielet ovat kiina (perinteinen), tanska, hollanti, ruotsi, portugali, vietnam ja turkki.
Tietoturvapäivitykset taustalla
Tietoturvapäivitysten asentumista taustalla on parannettu. Nyt ainakin osa päivityksistä asentuu automaattisesti ilman käyttäjän toimenpiteitä.
iOS 26.2 päivitykset
iOS 26.2 päivitys on verrattain iso ominaisuuksiensa puolesta. Alle keskeisimmät muutokset.
Lukitusnäytön Liquid Glass-efekti
Lukitusnäytön kellon Liquid Glass-efektin voimakkuutta voi säätää liukusäätimen avulla.

AirDrop turvallisuus
AirDrop kysyy turvakoodia, mikäli vaihtaa tietoja sellaisen henkilön kanssa, joka ei ole kontaktilistallasi ennestään.
Apple Music
Apple Music tukee lyriikoiden näyttämistä offline tilassa.
Unipisteet
Unipisteitä on tuunattu realistisempaan suuntaan. Enää huonosti nukuttu yö ei näyttäydy hyvin nukuttuna.
Salasanat-appi
Salasanat-sovellukseen on mahdollista määritellä webbisivut, joihin ei tarjota salasanan automaattista täyttöä Salasanat-appin avulla.

Freeform
Freeform tukee nyt älykkäitä taulukoita.
Ilmoitukset
Aiemmin LED-valo oli mahdollista valjastaa vilkkumaan ilmoituksen saapuessa. Nyt on mahdollista vilkauttaa myös näyttöä.

Mittanauha
Mittanauhan vesivaaka on saanut Liquid Glass-päivityksen.

CarPlay
CarPlay widgettien määrä on kasvanut kolmeen pinoon. Eli näytölle saa nyt kolme erilaista widgettiä samaan aikaan.
iOS 26.3 päivitykset
iOS 26.3-päivitys tuntuu olevan ennen kaikkea EU vaatimustenmukaisuuden noudattamista.
Voit siirtää jatkossa iPhonesta tiedot Android-puhelimeen, jos esimerkiksi haluat vaihtaa toisen merkkiseen puhelimeen.
Uskoisin, että vaatimustenmukaisuus koskettaa myös Androidia, eli myös Androideista voi siirtyä iPhone käyttäjäksi.
Lisäksi iPhonen kanssa voi jatkossa käyttää toisen valmistajan älykelloa, eli Apple Watch ei ole enää ainoa vaihtoehto.
Kolmas muutos liittyy taustakuvien uuteen sää-kategoriaan. Aiemmin sää-teemaiset taustakuvat olivat ryhmiteltynä ”Avaruuden” alle.
Kaiken kaikkiaan päivitys tuntuu pieneltä verrattuna edelliseen 26.2-päivitykseen nähden.
Apple-uutiset tuoreeltaan sähköpostiisi
Minulla on sinulle idea. Seuraan harrastukseni vuoksi joka tapauksessa Apple-maailman vauhdikkaita tapahtumia ja uutuuksia tiiviisti.
Päivityksiä tulee niin käyttöjärjestelmiin kuin ohjelmiinkin, puhelimet, tabletit ja tietokoneet saavat uusia ominaisuuksia.
Tämän lisäksi tykkään kirjoittaa. Olenkin yhdistänyt nämä kaksi harrastusta hyödyksesi. Laita Omenavinkit asialle vinkkaamaan sinulle parhaat ja hyödyllisimmät tapahtumat.
Tilaa siis Appleen liittyvät vinkit ja vihjeet suoraan sähköpostiisi.

Yhteenveto
iOS 26 on paljon enemmän kuin pelkkä Liquid Glass -ulkoasupäivitys. Moni toiminto jää vielä odottamaan Apple Intelligencen tukea suomen kielelle, mutta mukana on silti useita arkea helpottavia ominaisuuksia, jotka toimivat itsenäisesti ilman Applen tekoälyä.
Yleisesti ottaen iOS on hyvä pitää ajantasalla. Vähintään pienempien päivitysten osalta. Käytitpä sitten iOS 18 tai 26 -versiota, niin päivitä se aina tuoreimpaan versioon, sillä päivitysten mukana tulee lukuisia tietoturvaan liittyviä päivityksiä.
Varoituksen sanana kuitenkin; taloudessamme on myös iPhone 11 puhelimia. iOS 26 asentuu näihin myös, mutta puhelimet hidastuivat merkittävästi.
Vanhempien mallien osalta voi olla viisaampaa pysyä iOS 18-versiossa.





Jätä kommentti Sakari Sipola Peruuta vastaus